Veikkauskioski

Valioliigavihjeet lauantaille – miten käy Lontoon derbyssä?

valioliigavihjeet_vakio

Huomenna lauantaina on luvassa englantilaista futisviihdettä tuutin täydeltä. Lontoossa pelataan derbyä Arsenalin ja Chelsean välillä, ja tässä ottelussa on pelissä paljon enemmänkin kuin vain kolme sarjapistettä. Myös Manchesterin punaisilla on edessään mielenkiintoinen Valioliiga-peli, kun Manchester United kohtaa viime kauden yllätysvoittajan Leicesterin Old Traffordilla. Lue Valioliigavihjeet näihin huomisen mielenkiintoisimpiin kohtaamisiin alta; kohteet ovat tuttuun tapaan mukana myös Vakioveikkauksessa.

Suuret kaupungit kärjessä

Englannin Valioliiga on lähtenyt ryminällä käyntiin, ja Manchester City johtaa sarjaa viiden pelatun ottelukierroksen jälkeen puhtaalla pelillä. Cityn lisäksi tappion on tähän mennessä onnistunut välttämään – hieman yllättäen – vain Everton, jonka sarakkeesta löytyy neljä voittoa ja yksi tasapeli.

Sarjataulukko on muutenkin tällä hetkellä Liverpoolin, Manchesterin ja Lontoon juhlaa, kun joukkueiden kotikaupungeista puhutaan. Peräti kahdeksan sarjan ensimmäistä joukkuetta tulee näistä kaupungeista, kun tuttujen kärkijoukkueiden lisäksi myös piskuinen Crystal Palace on tunkeutunut kärkiryhmään. Suurten kaupunkien suurten joukkueiden vahva alkukausi lupaa hyvää koko Valioliigakautta 2016 – 2017 ajatellen; tuntuu siltä, että kaikki ovat ryhdistäytyneet viime kauden mestaruuden mentyä sensaatiomaisesti Leicesterille.

Valioliigavihjeet otteluun ManU – Leicester

valioliiga_2016_manuJoko heiluu Josen palli? Ei sentään vielä tässä vaiheessa, mutta olisi Jose Mourinhon ensimmäinen kausi Manchester Unitedin peräsimessä voinut paremminkin alkaa. Aloituskierrosten hyvien tulosten jälkeen ManU on hävinnyt nyt kolme ottelua peräjälkeen, viimeksi Mestareiden liigassa Feyenoordin vieraana ja Valioliigassa Watfordia vastaan. Nyt joukkueella ja Mourinholla alkaa olla jo paineita, vaikka kauden ensimmäisiä metrejähän tässä vasta eletäänkin.

Veikkauskioskin analyysin mukaan Manchester Unitedin ja Leicesterin kurssit näyttävät aika lailla eri suuntiin. Pari peräkkäistä tappiota ei vielä sinällään kerro paljoa, mutta manchesterilaisten peliesitykset ovat olleet kaikissa peleissä aika aneemisia. Hieman hapuille kautensa aloittanut Leicester on sen sijaan parantanut peliään jatkuvasti, joten näemme vierasjoukkueella olevan hyvä mahdollisuus jatkaa ManU:n tuskaa. Valioliigavihjeemme tähän matsiin on pelata pitkävetoon vierasvoittoa ristivarmistuksella, kerroin 2.20 ansaitsee 5 / 10 panosyksikköä.

Valioliigavihjeet otteluun Arsenal – Chelsea

Valioliigakierroksen ehdoton ykkösottelu pelataan tänä viikonloppuna Lontoossa, jossa kohtaavat Arsenal ja Chelsea. Tästäkin ottelusta tekee erityisen mielenkiintoisen se, että joukkueiden kurssit tuntuisivat osoittavan päinvastaisiin suuntiin. Kolmella voitolla kautensa aloittanut Chelsea on pelannut nyt Valioliigassa kaksi voitotonta ottelua putkeen; kahdella voitottomalla ottelulla kautensa aloittanut Arsenal on puolestaan voittanut kolme edellistä otteluaan.

Vaikka Chelsean käyrä onkin alaspäin, Valioliigavihjeemme on tässä pelissä uskoa Antonio Conten miehistöön – edellisessä ottelussa siniset kaatanut Liverpool kun ei ole tällä kaudella helppo vastustaja kenellekään. Viime kaudella Chelsea onnistui kaatamaan Arsenalin molemmissa kohtaamisissa, joten se saattaa vielä hieman kolkuttaa Wengerin ja osan pelaajista takaraivossa. 3.20 vierasvoitolle ansaitsee pienen panoksen, 3 / 10 panosyksikköä tähän.