Veikkauskioski

Piristystä maanantaihin: Liigan neljäs finaali 2017

sm-liiga_vihjeet_2017

Huh huh… Eletään jo huhtikuuta, ja tilanne jääkiekkoliigassa on se, että Kuopion KalPa saattaa juhlia mestaruutta jo huomenna. Tätä tuskin moni odotti ennen kauden alkua, tuskin edes kuopiolaiset itse. Nyt KalPa on kuitenkin joka tapauksessa 2-1 johdossa otteluvoitoissa hallitsevaa mestaria Tapparaa vastaan, vaikka kirvesrinnat onnistuivatkin ottamaan 2-1 kotivoiton lauantaina. Alkaako sarja kääntyä? Lue vedonlyöntivihjeet Liigan neljänteen finaaliin 2017 alta.

Ennakko finaalisarjan 4. otteluun KalPa-Tappara

Tänään pakataan taas Kuopiossa halli täyteen, kun kotiedun itselleen kääntänyt KalPa on historiallisessa tilanteessa: voitolla sillä olisi peräti kolme ottelupalloa ensimmäiseen jääkiekon Suomen mestaruuteensa. Finaalisarja on ollut tähän saakka äärimmäisen tasainen, eikä kumpikaan ole vielä onnistunut voittamaan yli maalilla. Varsinaisella peliajalla ratkaisu on kuitenkin saatu joka kerta, vaikka kolmannessa pelissä jatkoaika näytti jo häämöttävän.

liiga vedonlyönti finaalitMolemmilla joukkueilla on edellisen pelin jäljiltä hieman muutoksia kokoonpanossaan. KalPa:n Alexander Ruuttu joutuu jäämään sivuun illan ottelusta – ja todennäköisesti kaikista muistakin Liiga-finaaleista 2017 – loukkaantumisen vuoksi, sillä Tapparan Otso Rantakari teloi miehen rumasti kolmannessa finaalissa. Rantakari sen sijaan pelaa, joten ihan tasan ei tämä tuomio mielestämme mennyt. Vähintään peli tai kaksi pelikieltoa olisi tuosta niitistä ollut paikallaan.

Tappara sai muuten sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyvä juttu on se, että runkosarjan maalipörssin voittanut Veli-Matti Savinainen palaa kaukaloon pelikieltonsa päätyttyä. Huonompi juttu puolestaan se, että runkosarjan pistepörssin voittanut syöttökone Henrik Haapala jää sivuun pelikiellon takia. Kumpaan suuntaan tämä vaakaa sitten kääntää? Me veikkaisimme, että tasapelin suuntaan.

Vedonlyöntivihjeet illan peliin

KalPa on nostettu markkinoilla ennakkosuosikiksi sekä Suomen mestariksi 2017 että tämän illan pelin voittajaksi. Emme ole tästä aivan samoilla linjoilla, sillä ainakin illan matsi on papereissamme täysi tasabuukki. Ja vähämaalinen sellainen. Pitkävedon kertoimet eivät kuitenkaan päätä huimaa kumpaankaan suuntaan – Tapparan moneyline on pelattavissa, mutta ylikerrointa siitä ei oikein kyllä saa.

Veikkausvinkki: Ylikerroin on mielestämme tarjolla tasapelille, jonka kertoimet ovat liikkuneet päivän mittaan esimerkiksi NordicBetillä välillä 3.40 – 3.65. Alkaisi olla hiljalleen tilastotasurin aika näin tasaisessa sarjassa, varsinkin kun uskomme vierasjoukkue Tapparan saaneen peliään hieman paremmin kuntoon. Tulosvetoon laitamme tänään todella vähämaalisia tuloksia, 0,1 – 0,1,2 vaikuttaisi olevan kelpo linja.