Veikkauskioski

KHL-vihjeet otteluun Jokerit – CSKA

jokerifanit_vedonlyönti

Jokerit on kovassa paikassa KHL:ssä jälleen kerran. Jo pudotuspelipaikan eteen jouduttiin tänä vuonna tekemään Helsingissä kovasti töitä, ja nyt selkä on ensimmäistä kertaa todella seinää vasten. Jokerit pelaa tänä iltana neljännen osaottelun playoffs-sarjassa CSKA Moskovaa vastaan. Moskovalaiset ovat voittaneet kaikki kolme aiempaa kohtaamista, joskin kaksi edellistä vasta jatkoajan jälkeen. Vieläkö Jokereilla riittää virtaa nousta taistelemaan jatkopaikasta? Lue Veikkauskioskin KHL-vihjeet pudotuspeliotteluun Jokerit – CSKA alta.

Vielä kerran, Jokerit

Jokereilla on tänään viimeinen mahdollisuus näyttää suomalaisen jääkiekon taso. Tai tokihan se varmasti jo Venäjällä tiedetään, mutta oman konferenssinsa runkosarjan jo kolmatta kertaa peräjälkeen voittanut CSKA Moskova on aina ollut sen kuuluisan yhden askeleen helsinkiläisiä edellä.

khl_2017_jokeritSama on pätenyt koko pudotuspelisarjaan tähän mennessä. Ensimmäisessä pelissä CSKA voitti kotihallissaan lopulta melko helposti, mutta kaksi edellistä kohtaamista ovat olleet kaikkea muuta kuin helppoja. Henkisesti pelit ovat kuitenkin varmasti olleet Jokereille vaikeita. Joukkue on taistellut kovasti ja noudattanut omaa pelitapaansa kurinalaisesti, mutta lopulta käteen on jäänyt pelkkä luu.

Nyt vaadittaisiin vielä yhtä venymistä – ja mikäpä olisi siihen parempi paikka kuin kotona omien fanien edessä. Uskomme Jokerien henkisestä varastosta löytyvän vielä sen verran energiaa, ettei venäläisiä päästetä jatkamaan puhtaalla pelillä.

Vedonlyöntivihjeemme otteluun Jokerit – CSKA

Me lähdemme tänään liikkeelle siitä, että Jokereiden kausi jatkuu vielä ainakin yhden vierasottelun verran Moskovassa. Jukka Jalosen suojatit ovat kotonaan kova pala kenelle tahansa, ja tuntuu siltä, että Jokerit on oppinut koko ajan paremmin, kuinka CSKA:aa vastaan oikein kannattaa pelata. Katkaisuottelu ja altavastaajan kotihalli luovat myös hyvät mahdollisuudet sille, että helsinkiläiset onnistuvat yllättämään.

Pitkävedon kerroin tähän KHL-peliin on kotivoitolle peräti 4.00, ja vedonlyöntivihjeemme on panostaa tähän keskisuurella. Tarjous on mielestämme todella hyvä, sillä CSKA-leirissä ollaan takuulla jo varmoja jatkopaikasta – ja melkeinpä varma se jo onkin. Tämän illan ottelu on kuitenkin asia erikseen, ja uskomme Jokerien onnistuvat voittamaan viimeistään jatkoajalla. Moneylinea voi siis myös kokeilla, jos usko ei riitä voittoon varsinaisella peliajalla.