Veikkauskioski

EM-jalkapallon U21-finaalissa Saksa kohtaa Espanjan

em_vedonlyönti_u21

Eurooppalaisen jalkapallon mahtimaiden, Saksan ja Espanjan, nuoret alle 21-vuotiaat tulevaisuuden lupaukset kohtaavat tänään U21-finaalissa. Vuodesta 2016 Espanjan alle 21-vuotiaiden pelien tilastoja rumentaa tasan yksi tappio ja kolme tasapeliä. Muut ottelut on voitettuja. Ei Saksallakaan ole kuin kolme tappiota. Joukkueiden edellistä kohtaamista joutuu hakemaan vuodelta 2014, eli niin vanhoja otteluita on turha katsoa. Veikkauskioski lähtee tähän huikeaan finaaliin tietysti pitkäveto edellä.

Muista hyödyntää Betsafen tarjous Euroopan jalkapallon U21-kisoihin. Saat 10 prosenttia nettovoittojesi päälle, kunhan lyöt neljä vetoa näistä kisoista. Nyt pelataan finaaliottelu, eli jo et ole aiemmin lyönyt kisoista vetoa, niin tee se nyt ja muista klikata “osallistu”-nappia. Ekstravoitot maksetaan 3. heinäkuuta.

Espanja finaaliin Saúl Ñíguezin huikealla hattutempulla

Espanja vei ottelunsa isännän elkein. Italian onnistui tasoittaa yhteen yhteen Federico Bernardeschin maalilla, mutta saapasmaan selkäranka oli kuin ylikypsää spagettia Saúl Ñíguezin huikean hattutempun edessä. Uskomaton kaveri tuo Saúl, mitä saammekaan nähdä tulevaisuudessa? Saksan varsinaisen peliajan maalit tekivät Davie Selke sekä Felix Platte.

Edelliset vähäriskiset vedot osuivat, eli Espanjan voitto Italiasta varsinaisella peliajalla 3 – 1 sekä Saksan jatkoon pääsy rangaistuspotkujen jälkeen tuloksella 2 – 3. Ne about vitosen kertoimen vedot eivät tällä kertaa osuneet. Espanja päätti tehdä tästä sen ottelun, jonka ensimmäistä puoliaikaa joukkue ei johda, joten sinne meni molempien puoliaikojen voittoveto. Saksa voitti vasta rangaistuspotkukilpailussa, mikä oli ärsyttävää, sillä tuo tasapeli sotki muuten hyvän “Saksa voittaa ja molemmat joukkueet tekevät maalin” -vedon. No ihan hyvä näinkin, ja lähelle päästiin. Menneet ovat kuitenkin menneitä, joten Veikkauskioski siirtää katseensa tulevaan otteluun.

Jalkapallon Euroopan U21-finaalin pitkävetovihjeet

u21_em_finaaliEspanjan kisaurakka on näyttänyt paljon helpommalta kuin Saksan. Ainakin paperilla tästä näyttäisi tulevan Espanjan voitto, tosin paljon riippuu siitä, miten Saksan paras maalitykki Davie Selke pelaa. Toisaalta Atletico Madrididin Saúl Ñíguez on kyllä sellainen ihmemies, että oksat pois.

Betsafe tarjoaa Saksan voitosta kerrointa 3,65, tasapelistä 3,45 kerrointa sekä Espanjan voitosta kerrointa 1,95. Espanjan voitto tuntuu erittäin todennäköiseltä, mutta se ei ole niin palkitseva. Tämä veto kaatui viimeksi tasapeliin, mutta Veikkauskioski uskoo siihen, että Saksa tekee tästä kamppailun. Vaikka Espanja voittaa, niin molemmat joukkueet tekevät maalin. Betsafen kerroin tälle on 4,10.

Toinen kiinnostava kohde on “Vierasjoukkue kahdella tai useammalla maalilla”, johon Betsafe tarjoaa kerrointa 3,60. Toisaalta tällöin voisi heittää sisään tulosvedon 1-3 Espanjalle, johon saa kertoimen 13,50. Maaleja voi tosin tulla enemmänkin, jos Saúl Ñíguez pääsee tosissaan vauhtiin. Jos sinulla ei vielä ole tiliä Betsafella, niin avaa se nyt ja lunasta samalla mahtava vedonlyöntibonus.